Muutoksen tuulia – Älyliikenteen päivät Helsingissä

Liikenten ja liikkumisen palvelut eivät vielä ole onnistuneet koskettamaan ja vakuuttamaan kuluttajia. Liikkujia helpottavia palveluja on tehty, mutta yleisön vastaanotto ei ole ollut toivottua. Liikenne, autoilu ja liikkuminen aloina kamppailevat käyttäjistä ja suosion saavuttamisesta. Ongelmana on mm. hyvien yhteistyökuvioiden puuttuminen eri tahojen väliltä. Toisaalta teknologian kehitys on ottanut myös oman aikansa ja liikkujien “kriittinen iso massa” ei ole vielä kokenut riittävää tarvetta totuttujen liikkumismuotojen muuttamiselle.

Mannerheimintie kesällä

Onko alaa vaivannut suomalainen “insinöörilähtöinen ajattelu”, jossa markkinointi ja käyttäjät on unohdettu? Tehdään hienoja palveluavauksia, mutta ilman käyttäjiä elinkaari on lyhyt. Vai onko kyseessä muna-kanailmiö? Ensin pitäisi olla käyttäjät ennen kuin palveluja saadaan pystyyn?

Esimerkiksi me olemme valinneet autottomuuden ennen kaikkea kalliiden auton ylläpitokustannusten vuoksi. Palvelu, joka vastaisi kysymykseen: Miten tarvittaessa saan auton kätevästi ja edullisesti käyttööni, olisi oikein tervetullut. Tai mistä löydän vapaan parkkipaikan ruuhkaisessa kaupungissa autolle? Vaihtoehtoiset liikkumisen ja tavarankuljetuksen muodot olisivat tervetulleita. Näin kesäisin esimerkiksi mietin miten saisin pyörän kätevästi mukaan (bussiin) kesäretkelle, jotta liikkuminen kohteessa ilman autoa olisi helpompaa. Mustavalkoinen jako yksityisautoilijoihin ja joukkoliikenteen käyttäjiin ei enää päde.

Mannerheimintie Kisahallin pysäkki

Väittäisin, että joukkoliikenteen epävarmuus ja lippujen oston kankeus vievät tällä hetkellä ison osan potentiaalisista käyttäjistä yksityisautojen kyytiin. Joukkoliikenteen puolella häiriötiedot tulisi saada kaikkien ulottuville reaaliaikaisesti, kulkuvälineiden reaaliaikaiset sijainnit helpottaisivat reittivalintoja ja matkakorttien lataamisen helpottuminen, kuten yksi matkakortti koko Suomen juna-bussi-ratikka-metroliikenteeseen, antaisi hyvän ensikosketuksen joukkoliikenteeseen.

Suomeen etsitään uusia kasvualoja, joista yhdeksi taitaa olla muodostumassa älyliikenne. Tällä hetkellä liikenteen palvelujen ympärillä kuhisee enemmän kuin kenties koskaan aikaisemmin. Autovalmistajat tuovat omia kuljettajaa helpottavia ominaisuuksia ja palveluja markkinoille sekä kilpailevia liikkumisen muotoja ja palveluja syntyy. Myös Nokia on laittanut kortensa kekoon perustamalla rahaston nuorten tutkijoiden tueksi ja Here-palveluun on laitettu panoksia.

Liikkuminen ja liikenne tulenevat muuttumaan lähitulevaisuudessa tavalla tai toisella. Muistatko kuinka mobiilin tuloa odoteltiin koko 2000-luku, kunnes 2010-luvulla odotteluun kyllästyneet tuotteiden ja palvelujen tarjoajat myöhästyivätkin kuluttajien “mobilisaatiosta”? Miten käy liikenteen palvelujen osalta? Teknologia on jo kehittynyt, mobiililaitteiden yleistyminen mahdollistaa reaaliaikaiset liikkujien palvelut sekä tuki ja rahoitus paranevat vähitellen.

Helsinkiin Juhannusviikolla kokoontuu älyliikenteen koko kerma, kun Messukeskuksessa avautuu ITS Europe kongressi. Kongressin ympärille kietoutuu monia tapahtumia. Esimerkiksi Heurekassa avautuu kaikille avoin Älykäs kaupunki -näyttely. Ilmoittauduin vapaaehtoistyöntekijöiden joukkoon, joten ilokseni pääsen mukaan tapahtumaan ja kuulemaan alan viimeisimmät kuulumiset. Älykäs kesäkuu siis tiedossa!

PS. Törmäsin tänä aamuna Liikenne- ja viestintäministeriön uutiskirjeeseen, jossa käsitellään hyvin samaa teemaa! Äly muuttaa liikennettä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s